Näin se vaan on, että kevätkesä alkaa olemaan sillä mallilla jotta meidän on aika kaivaa taas banaanilootat esille ja aloitella pikkuhiljaa lähtövalmistelut jotta varmasti ehditään kesäkuuksi Tukholmaan muutamien vielä avoinna olevien mutkien kautta.
Viimeisen viikon "ohjelma" on pitänyt sisällään tosi paljon mukavaa jo tutuksi tullutta ihan arkista touhua mutta myönnettävähän se on että taustalla on nyt päivittäin pyörinyt lähtöön liittyvä suuri harmitus ja pakottava tunne siitä että nyt pitäisi tehdä mieleisiään ja alunperin suunnittelemiaan asioita vielä kun voi.
Ja niin me ollaan nyt aikas pitkälle pyritty tekemäänkin! Oma toimintani alkoi saada jo jopa hieman koomisia piirteitä muutama päivä takaperin kun yhtäkkiä tajuntaan iski että eihän me olla koko täällä oloaikana nautittu Elmen varrella myytäviä kebab annoksia, joita erityisesti itse olen syönyt silmilläni kun lukuisat kylänmiehet ovat niitä ohitseni kuljettaneet foliokääreessä;)
Alkuviikosta sitten viimein päätettiin että nyt koittaa se päivä kun päästään paikallisen Colliouren kebabin makuun! Maanantaina, joka täällä on monelle työssäkäyvälle vapaapäivä, me ja lukuisat muut, päätettiin vetäytyä kotirannan eli Fabourgin rantahietikolle nauttimaan ihanan helteisestä päivästä, jonka päätteeksi oltiinkin ihan valmiita noutamaan pikaruuat kadun varresta.
Suurten odotusten siivittämänä kotiin palatessa näppäiltiin ovikoodi ja foliokääröt kainalossa kivuttiin vauhdilla keskikerrokseen nauttimaan kauan odottamaani 6 euron arvoista makuelämystä! Lähempi tarkastelu paljasti että foliokääreessä lepäsi perus pitaleipä jonka sisuksissa oli piilossa muutama hassu tomaatin viipale ja yksi salaatinlehti sekä pohjalla pieni kasa hailakan vaaleaa kebablihaa ja koko tämä komeus oli peiteltynä reilulla kourallisella ranskalaisia. No, ei vakuuttanut ja vaikka varsinaisesta kulinaristisesta nautinnosta ei voikaan puhua niin kyllähän sen lopulta nälkäänsä söi. Tämän kohdalla sanonta "moni kakku päältä kaunis" piti varsin hyvin paikkansa;)
Niin ja tosiaan viime sunnuntainahan Suomessa vietettiin äitienpäivää jota me täällä Colliouressa juhlistettiin poikkeuksellisesti hieman köykäisemmin periaatteella " maassa maan tavalla". Ranskassahan äitienpäivä ajoittuu aina joko toukokuun viimeiseen taikka kesäkuun ensimmäiseen sunnuntaihin riippuen siitä ettei se satu samanaikaisesti helluntain kanssa ja tänä vuonna täkäläisten äitien kunniaksi maljat nostetaan tuonnempana kesäkuussa! Meillä Colliouressa suomalainen äitienpäivä piti sisällään mieltä lämmittävät onnitteluviestit kotisuomesta sekä Olivier Bajardin suklaisen ravun nauttimista cavan siivittämänä, ei paha laisinkaan;)
Tiistaina me otettiin auto alle ja lähdettiin isoon cityyn eli Perpignaniin hoitamaan kolmasluokkalaisen vielä keskeneräisiä tuliaisostoksia muutamia ystäviään ajatellen ja pitkällisen harkinnan sekä tavaroiden pyörittelyn jälkeen lopulta mieleiset löytyivätkin Galerie La Fayettesta.
Tänään keskiviikkona jatkettiin vielä pakollisten hankintojen tekemistä paluumatkaa ajatellen ja tällä erää otettiin suunnaksi La Jonquera Espanjan puolella hyödyntäen rajan tuntumassa olevien kauppojen tarjonta täydentäen taasen pesuaine yms kaikki mahdolliset tarpeet siiheksi, että niiden turvin pärjätään aina suomeen asti tien päällä reissaten.
Tuttua reittiä mennen tullen kurvaillessa sitä äityi hieman fiilistelemään, sillä niinkuin ääneenkin autossa todettiin niin viimeistä kertaa, tällä haavaa, sillä tiellä ajeltiin ja sitä maisemaa päästiin ihastelemaan. Onhan se näkymä todellakin ihan omaa luokkaansa kun ajellaan auringon paahtaessa ja siinä ihan vieressä käden ulottuvilla loistaa lumihuippuinen vuoristo!
Melkoisen vaisuna oltiin tosiaan sekä mennessä että takaisin tullessa mutta kolmasluokkalaisen takapenkiltä yhenäkisti esittämä kysymys "päästääks me ikinä tänne takasin?" vakuutti ainakin minut siitä ettei tästä "ranskan komennuksesta", eli minun ja Samin haaveen toteuttamisesta ole kovin suurta vahinkoa lapselle ollut;)
Viimeisen viikon "ohjelma" on pitänyt sisällään tosi paljon mukavaa jo tutuksi tullutta ihan arkista touhua mutta myönnettävähän se on että taustalla on nyt päivittäin pyörinyt lähtöön liittyvä suuri harmitus ja pakottava tunne siitä että nyt pitäisi tehdä mieleisiään ja alunperin suunnittelemiaan asioita vielä kun voi.
Ja niin me ollaan nyt aikas pitkälle pyritty tekemäänkin! Oma toimintani alkoi saada jo jopa hieman koomisia piirteitä muutama päivä takaperin kun yhtäkkiä tajuntaan iski että eihän me olla koko täällä oloaikana nautittu Elmen varrella myytäviä kebab annoksia, joita erityisesti itse olen syönyt silmilläni kun lukuisat kylänmiehet ovat niitä ohitseni kuljettaneet foliokääreessä;)
Alkuviikosta sitten viimein päätettiin että nyt koittaa se päivä kun päästään paikallisen Colliouren kebabin makuun! Maanantaina, joka täällä on monelle työssäkäyvälle vapaapäivä, me ja lukuisat muut, päätettiin vetäytyä kotirannan eli Fabourgin rantahietikolle nauttimaan ihanan helteisestä päivästä, jonka päätteeksi oltiinkin ihan valmiita noutamaan pikaruuat kadun varresta.
Suurten odotusten siivittämänä kotiin palatessa näppäiltiin ovikoodi ja foliokääröt kainalossa kivuttiin vauhdilla keskikerrokseen nauttimaan kauan odottamaani 6 euron arvoista makuelämystä! Lähempi tarkastelu paljasti että foliokääreessä lepäsi perus pitaleipä jonka sisuksissa oli piilossa muutama hassu tomaatin viipale ja yksi salaatinlehti sekä pohjalla pieni kasa hailakan vaaleaa kebablihaa ja koko tämä komeus oli peiteltynä reilulla kourallisella ranskalaisia. No, ei vakuuttanut ja vaikka varsinaisesta kulinaristisesta nautinnosta ei voikaan puhua niin kyllähän sen lopulta nälkäänsä söi. Tämän kohdalla sanonta "moni kakku päältä kaunis" piti varsin hyvin paikkansa;)
Niin ja tosiaan viime sunnuntainahan Suomessa vietettiin äitienpäivää jota me täällä Colliouressa juhlistettiin poikkeuksellisesti hieman köykäisemmin periaatteella " maassa maan tavalla". Ranskassahan äitienpäivä ajoittuu aina joko toukokuun viimeiseen taikka kesäkuun ensimmäiseen sunnuntaihin riippuen siitä ettei se satu samanaikaisesti helluntain kanssa ja tänä vuonna täkäläisten äitien kunniaksi maljat nostetaan tuonnempana kesäkuussa! Meillä Colliouressa suomalainen äitienpäivä piti sisällään mieltä lämmittävät onnitteluviestit kotisuomesta sekä Olivier Bajardin suklaisen ravun nauttimista cavan siivittämänä, ei paha laisinkaan;)
Tiistaina me otettiin auto alle ja lähdettiin isoon cityyn eli Perpignaniin hoitamaan kolmasluokkalaisen vielä keskeneräisiä tuliaisostoksia muutamia ystäviään ajatellen ja pitkällisen harkinnan sekä tavaroiden pyörittelyn jälkeen lopulta mieleiset löytyivätkin Galerie La Fayettesta.
Tänään keskiviikkona jatkettiin vielä pakollisten hankintojen tekemistä paluumatkaa ajatellen ja tällä erää otettiin suunnaksi La Jonquera Espanjan puolella hyödyntäen rajan tuntumassa olevien kauppojen tarjonta täydentäen taasen pesuaine yms kaikki mahdolliset tarpeet siiheksi, että niiden turvin pärjätään aina suomeen asti tien päällä reissaten.
Tuttua reittiä mennen tullen kurvaillessa sitä äityi hieman fiilistelemään, sillä niinkuin ääneenkin autossa todettiin niin viimeistä kertaa, tällä haavaa, sillä tiellä ajeltiin ja sitä maisemaa päästiin ihastelemaan. Onhan se näkymä todellakin ihan omaa luokkaansa kun ajellaan auringon paahtaessa ja siinä ihan vieressä käden ulottuvilla loistaa lumihuippuinen vuoristo!
Melkoisen vaisuna oltiin tosiaan sekä mennessä että takaisin tullessa mutta kolmasluokkalaisen takapenkiltä yhenäkisti esittämä kysymys "päästääks me ikinä tänne takasin?" vakuutti ainakin minut siitä ettei tästä "ranskan komennuksesta", eli minun ja Samin haaveen toteuttamisesta ole kovin suurta vahinkoa lapselle ollut;)
